Muokattu 07.05.2021

Alkuaan tämä suku on lähtöisin Ruotsista, ilmeisesti Odensjöstä Växjön hiippakunnasta Smoolannin läänissä. Suvun vanhimmat jäsenet kuuluivat Turun smoolantilaiseen osakuntaan ja Petri Petrus Bodeliuksen mainitaan opiskelleen Växjön gymnasissa. Suvun nimi lienee ollut Bohl, kansan keskuudessa Suomessa se ehkä lausuttiin "Buljus" tai "Boljus". Nuorin näistä veljeksistä asettui 1600-luvun puolivälissä Uuteenkaupunkiin. Hänestä polveutuu sukuhaara, joka esiintyy sittemmin Uudessakaupungissa, Uudellakirkolla ja Laitillan pitäjässä.

TAULU 1

Per (Petrus) Boélius. Hänen etunimensä tiedetään vain poikiensa patronyymistä.

Lapsia:

  1. Sveno Petri (Bohl) Boélius, Turun akatemiaan 22.6.1646 (smool.). Esitti laiskaa talonpoikaa Tubbea ruotsalaisen ylioppilaan Jacobus Chronanderin, esitettiin 6.5.1647, suositussa "Surge eli ahkeruuden ja laiskuuden kuvastin, kirjoitettu hauskaksi huvinäytelmäksi" komediassa, joka oli vertauskuvallinen tarina laiskasta ja ahkerasta ylioppilaasta. 2, 6, 20
  2. Petrus Petri Bodelius, s. n. 1634 Odensjössä Ruotsissa. Gymnasin oppilas Växsjössä 1653 nimellä Stolpe (1653: Petrus Petri [Stolpe. mortuus, abogæ, 1664]19, 20. Turun akatemiaan 15.9.1658 (smool.)20. Stipendianomus 12.10.165915. Alimman luokan stipendiaatti sl. 1659 – kl. 1661. Keskimmäisen luokan stipendiaatti sl. 1661 – sl. 1664. Respondentti 22.2.1662 preeses Enevald Svenonius "Collegii theologici disp. synoptica. II. De revelatione divina in genere, &de scriptura S. in specie"9, 10. Teologinen kirjoitus »Geminas esse mortis doctrinas ...» U. o. tr, å. Åbo Peter Hansson 166411. Ylioppilastappelussa (prot. 16.9.) 1662.2, 6 Kuollut ylioppilaana 4.3.1664, haudattu 9.3.1664 Turun tuomiokirkkoon kastemaljan läheisyyteen.5
  3. Zacharias, pormestari, s. 1644, k. 1698, taulu 2.

TAULU 2

Zacharias Perinpoika Boélius, s. n. 1640-45, kotoisin Odensjön pitäjästä Smoolannista Ruotsista.Turun akatemiaan 26.10.1662 (smool.), Uudenkaupungiin raatimies 1671-1675 ja kaupungin kirjuri 1668-1675. Tupakka-asiamies 1674-. Uudenkaupungin pormestari 1675-1693. Laivanvarustaja. Valtiopäivämies 1675, 1680 ja 1682-83. Boélius oli pormestarin toimessaan mielivaltainen ja todellinen omaneduntavoittelija. Oli tutkittavana oikeudessa vajauksen takia 1693, erosi ennen tuomiota. Muutti Turkuun noin 1695. K. 20.12.1697. - Puoliso 30.3.1665 Turussa5 Anna Maria Axelintytär Giöödh 4, s. 1650. Katso Göde-suku, taulu 3.

Lapsia:

  1. Petrus, kappalainen, s. 1666  k. 15.09.1723 Laitilassa, taulu 3.
  2. Elisabet, s. n. 1672 Uudessakaupungissa. Kuoli 5.10.1723 Mouhijärvellä, haudattu Mouhijärven kirkoon. - Puoliso viim. 1689 Uudessakaupungissa Matias Isaaci Tammelinus s. n. 1665. Yo Turussa (boreal.) 1681.6 Pitäjänapulainen Tammelassa,6 Uudenmaan ja Hämeenläänin ratsuväkirykmentin majurin eskadroonan saarnaajaksi 21.4.1694 ja everstiluutnantin eskadronan 21.7.1698. Mouhijärven kirkkoherra 20.7.1703. Vara-lääninrovasti 1718.7 Kuoli 1.5.1722, sen jälkeen kun oli suorittanut jumalanpalveluksen ensin kirkossa ja sitten Mouhijärven pappilassa (haudattu 16.9.1722 Mouhijärvellä). Vanhemmat kirkkoherra Isak Tammelin ja Elisabet Arctopelitana.
  3. Anna Sofia, s. n. 1677 Uudessakaupungissa. Esiintyy Laitilassa kummina 1702-1704. Henkikirjoilla Laitilassa 1705. Mainitaan omaiseksi Zacharias-veljen perukirjassa Tukholmassa 1717, tällöin naimaton.
  4. Zacharias, merimies, s. n 1680. Laivuri Tukholmassa viim. 1708. Kuollut ja haudattu 17.4.1717 Tukholmassa Maria Magdalenan srk:ssa. - Puoliso 6.7.1714 Tukholmassa Anna Katarina Ellert myöskin Öller(t), jäätyään leskeksi avioitui perämies Samuel Klunderin kanssa. K. Tukholmassa 28.6.1735. Vanhemmat: musikantti Henrik Öller(t) ja Maria Clasdotter Insen.

TAULU 3

Petrus Zachariaksenpoika Boélius, s. n. 1666 Turussa tai Uudessakaupungissa, kävi Turun katedraalikoulua 10.2.16798 (Bodelius) alemman rehtorin luokalla (Rectoris inferiorem). Ylioppilas Turussa (boreal.) kevätlukukaudella 11.2.16806; mainitaan konsistorin pöytäkirjassa järjestyshäiriöiden takia rangaistuna 12.3. ja 19.3.1684. Boelius piti Turun akatemiassa opinnäytepuheen dogmatiikan alalta "In natalem Salvatoris mundi, Jesu Christi declamatio" (Maailman Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen syntymä) aikaisintaan 1680 (julkaistiin painosta Turussa)14. Uudenkaupungin koulun rehtorin viransijainen viim. 1688. Toimi myös papiston apulaisena 1689–1692. Porin jalkaväkirykmentin (Christian von Steffkenin rykmentin) nuorempi kappalainen 23.9.169118 ja viim. 1694 vanhempi kappalainen. Virkatila Mouhijärven Suodenniemen kylän Luuki. Määrättiin hoitamamaan vasta perustetun Ahlaisten kappelin kappalaisen virkaa 1695. Ilmeisesti Suuren Pohjan sodan sytyttyä rykmentin mukana Riikassa. Laitilan kappalainen 1702. Isonvihan aikaan jäi vanhimpana hoitamaan Laitilan seurakuntaa.  Saarnaaja pappeinkokouksessa Turussa 1703. Venäläiset venyttivät Boeliusta köysissä 13.1.1714, kun hän ei ollut saanut tarpeeksi nopeasti kokoon miehitysjoukkojen vaatimaa 60 kyytihevosta.Varakirkkoherra 1722,6 k. 15.9.1723 Laitilassa. - Puoliso Anna Katarina Berner. K. ilmeisesti 1701 tai 1702. - Puoliso II Anna Salander, s.­ toukokussa 1676, k. 15.11.1713 Laitilassa. Vanhemmat todennäköisesti Kokemäen pitäjänapulainen Johannes Salander ja Sigrid Erikintytär. - Puoliso III 19.10.1714 Vehmaalla Magdalena Borgera, s. 1679. K. 7.6.1747 Turussa. Hänen 2. puolisonsa 25.10.1725 Laitilassa nimismies Petter Nordström.

Lapsia:

  1. /1. Zacharias, kastettu. 20.7.1690 Uudessakaupungissa,  Rauman (Porin) triviaalikoulun oppilas (1707)17, ylioppilas 1712 Turun Akatemiassa (boreal.)6, vihittiin papiksi 1718 ja määrättiin Kalannin (Uudenkirkon Tl) tilapäiseksi kappalaiseksi.6 Laitilan pitäjänapulainen 1721, kappalainen, ensin Hinnerjoella 1722-24, sitten Laitilassa isänsä jälkeen 10.2.1722. Viljeli puolisonsa suvun omistamaa Eerolan tilaa Laitilassa. Haudattu 24.10.1731 Laitilassa. - Puoliso 3.12.1717 Laitilassa Elisabeth Salonia, s. 10.6.1690 Laitilassa ja k. siellä 27.1.1763. Vanhemmat Laitilan kappalainen Johan Salonius ja Palttilan tytär Emerentia Falkenberg.
  2. /1. Anna Maria, s. 1692, Isonvihan aikana Tukholmassa, jossa osallistui setänsä Zachariaksen perunkirjoitukseen 1717. Palasi kappalaisen vaimona Euraan ja k. 24.6.1744 siellä. - Puoliso 11.3.1722 Tukholmassa Johannes Tenlenius. Yo. Turussa (boreal.) 17126, Euran kappalinen 1721. Kuollut, hukkui6 27.7.1737 Eurassa. Vanhemmat Lapin (TL) papiston apulainen Johannes Tenlenius ja Elisabet Aurelia.
  3. /1. nimetön, k. 1695 Ahlaisissa.
  4. /1. Elisabet, s. 03.10.1697 Ahlaisissa, k. 16.04.1704 Laitilassa.
  5. /2. Erich Johan, s. 22.5.1704 Laitilassa. Korpraali 1725-1736. Tilanhoitajana Pernajassa ja k. 1768 siellä. - Puoliso 10.10.1725 Nousiaisissa Kristina Bremer, k. 1756. Hänen 2. puolisonsa 1760 Pernajassa Gustaf Serlachiuksen leski Katarina Lytken s.n. 1712 ja k. 25.3.1788 Pernajassa.2
  6. /2. Kristina, s. 27.1.1706 Laitilassa.
  7. /2. Vilhelm, kappalainen, s. 15.5.1708 Laitilassa, k. 19.12.1773 Hinnerjoella, taulu 4.
  8. /2. Isaac, s. 20.8.1710 Laitilassa, k. 1729.
  9. /2. Carolus, s. 20.11.1713 Laitilassa, k. 28.12.1713 Laiti­lassa.
  10. /3. Helena, s. 29.8.1715 Laitilassa, k. 8.6.1763 Turussa.2

TAULU 4

Vilhelm Petruksenpoika Boélius, s.­ 15.5.1708 Laitilassa, Porin (Rauman) triviaalikoulun oppilas, ilmeisesti sama Vilhelmus kuin ylemmän kollegan luokalla (1722, cl. syntact.). 8.5.1729 Turun Akatemianssa (boreal.)6, Toimi ylioppilaana kirkkoherra Saloniuksen apuna Uudessakaupungissa. Vihittiin papiksi Turussa 1.5.173112 ja määrättiin pitäjänapulaiseksi Tenholaan. Laitilan pitäjänapulainen 3.10.1732, Hinnerjoen kappelin kappalainen 1749. Kuollut 19.12.1773 Hinnerjoella. - Puoliso 7.9.1731 Uudessakaupungissa Catharina Svenintytär Mellenius, s. 25.3.1710 Uudessakaupungissa. Muutti leskeksi jäätyään poikansa luo Porin msrk:aan ja kuoli siellä k. 21.8.1788. Vanhemmat: Sven Andersinpoika Mellenius, s. 1665 ja Elisabet Michaelintytär Chorelius, s. 23.8.1677 Turussa. Katso Mellenius-suku, taulu 2.

Lapsia:

  1. Anna Elisabet, s. 7.8.1732 ilm. Tenholassa, k. 12.2.1771 Kemiössä. - Puoliso 27.2.1755 Hinnerjoella Johan Holmeen s. 26.12.1729 Kemiössä. Vanhemmat: Johan Grelsinpoika ja Elisabet Isakintytär.
  2. Vilhelmus Petrus, s. 7.5.1734 Laitilassa. Varusmestari Turun läänin jalkaväkirykmentin Uudenkirkon komppaniassa. Pommeriin komennettujen katselmuksessa 27.8.1757 "varusmestari korpraalin palkalla". Kuoli 12.5.1758 Pommerissa. Vilhelmillä armonlapsi (nådebarn) Vilhelm, s. 19.01.1757 Laitilassa, Elisabeth Ersintytär Holmstedin kanssa. Vilhelm asui isovanhempiensa luona Hinnerjoen pappilassa, kunnes kuoli siellä 2.11.1762 tuntemattomaan lastentautiin, haudattu kirkkoon.
  3. Sven, s. 2.1.1736 Laitilassa. Pöytyän nimismies 1778-1796. K 20.6.1809 Pöytyällä. - Puoliso n. 1767 Lappi Tl:ssä Maria Magdalena Holländer/Finheim s. 30.4.1747 Sauvossa. K. 27.7.1815 Pöytyällä. Vanhemmat: kersantti sitt. kapteeni Petter Holländer/Finheim ja Anna Maria Nigrell.
  4. Eva Catharina, s. 30.9.1737 Laitilassa, k. 24.8.1760 Hinnerjoella.
  5. Zacharias, s. 22.3.1739 Laitilassa, k. 1.4.1739 Laitilassa.
  6. Agatha, s. 19.4.1740 Laitilassa, k. 18.9.1811 Laitilassa. - Puoliso 27.12.1767 Hinnerjoella Gustav Lagus s. 17.10.1734 Eurajoella. Hinnerjoen kappalaisen apulainen 1767, Kodisjoen rukoushuoneen saarnaaja 1783. K. 13.7.1805 Laitilassa.
  7. Johannes, s. 12.3.1742 Laitilassa, k. 7.12.1760 Hinnerjoella.
  8. Vilhelmina, s. 14.5.1744 Laitilassa, k. 9.7.1744 Laitilassa.
  9. Adolphus, s. 30.8.1745 Laitilassa, k. imeväisenä.
  10. Samuel, s. 14.09.1747 Laitilassa, Porin triviaalikoulussa apologistan (kirjurin) luokalla 20.3.1765, saanut todistuksen 10.12.176513, k. 10.12.1830.
  11. Karl Isak, s. 12.3.1750 Hinnerjoella, k. 15.3.1750 Hinnerjoella.
  12. Johanna Helena, s. 13.7.1751 Hinnerjoella, k. 6.5.1826 siellä. - Puoliso 14.6.1781 Hinnerjoella Jakob Michelinpoika Wahlberg s. 28.3.1744 ilm. Lappi Tl:ssä. Sahakirjuri. K. 26.5.1816 Hinnerjoella.
  13. Margareta, s. 13.9.1755 Hinnerjoella, k. 23.4.1823 Porin msrk:n Kokemäensaaressa, taulu 5.

TAULU 5

Margareta Vilhelmintytär Boelius, s. 13.9.1755 Hinnerjoella. k. 23.4.1823 Porin msrk:n Kokemäensaaressa. - Puoliso I 8.5.1781 Porin msrk:ssa Gustav Andersinpoika, rusthollari, s. 17.10.1761 Porin msrk:n Kokemäensaaressa, k. 20.3.1792 Porin msrk:n Kokemäensaaressa. Vanhemmat: Anders Johaninpoika, s. 21.10.1735 Porin msrk:ssa ja Maria Jacobintytär, s. 7.8.173 Pori msrk:ssa. Katso Inberg-suku, taulu 7. - Puoliso II 7.5.1792 Porin msrk:ssa Gustaf Thomasenpoika Strömber, s. 10.2.1768 Porin msrk:ssa ja k. siellä 29.8.1821. Vanhemmat: torppari Thomas Gustavinpoika ja Anna Andersintytär.

Lähteet:

  1. Mikonmäki Timo, Muistiinpanoja 30.9.1990.
  2. Mikonmäki, Timo: Pormestari Zacharias Boeliuksen suku, Suomen sukututkimusseuran vuosikirja 43, Pieksämäki 1993.
  3. Mikonmäki, Timo: Pieniä löytöjä - Små fynd, Mellenius ja Boelius, Genos 52(1981), s. 110-111.
  4. Bidrag till Åbo stads historia I, Utdrag ur Åbo domkyrkas räkenskaper 1552-1634, R. Hausen, Helsingfors 1884
  5. Bidrag till Åbo stads historia I, Utdrag ur Åbo domkyrkas räkenskaper 1634-1700, R. Hausen, Helsingfors 1901, s. 106, 155.
  6. Åbo Akademis studentmatrikel, Vilhelm Lagus, 1889.
  7. Åbo Stift herdaminne I: Carl Henric Strandberg, 1832, s. 245.
  8. Liber scholae Aboensis 1670-1825-1830, Emil Jalava, 1933, s. 21.
  9. Vallinkoski J.: Turun Akatemian väitöskirjat 1642-1828 I-V, Helsinki 1962-1966, ja hakemistot. HYKJ 30.
  10. Doria: Turun Akatemian väitöskirjat 1642-1828.
  11. Melander, Toini: Personskrifter hänförande sig till Finland 1562-1713: bibliografisk förteckning.
  12. E. Koskenvesa (julk.), Turun hiippakuntaan papiksi vihityt vuosina 1690–1732. Suomen sukututkimusseuran vuosikirja 39, 1970.
  13. Kaarlo Jäntere: Porin triviaalikoulun oppilasluettelot 1722, 1733, 1737 ja oppilasmatrikkeli 1738-1842, Turku 1926.
  14. A.A. Stiernman: Aboa Literata – Turun akatemian kirjallisuus, 1719/1990.
  15. J. Vallinkoski: Turun akatemian stipendianomusten luettelo 1640-1827, 1975.
  16. Consistorii Academici Aboensis protokoll V 1679-1685. 1914. s. 410, 413, 419, 426.
  17. Yrjö Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 . Verkkojulkaisu 2005, Luettu 7.10.2019.
  18. Yrjö Blomstedt: Militärpräster i Finland 1687-1703. Genos 23, 1952. s. 20.
  19. Växjö gymnasiematrikel för åren 1653–1808 utgiven genom Ludvig Larsson, Växjö 1925), s. 1.
  20. P. Wilstadius: Smålands nation i Åbo 1640–1798 osa I, (1946)

Linkkejä:

  1. Sveno Petri (Bohl) Boélius - Yrjö Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Sven Boelius. Verkkojulkaisu 2005. Luettu 7.7.2019.
  2. Petrus Petri Bodelius - Yrjö Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Petter Bodelius. Verkkojulkaisu 2005. Luettu 7.7.2019.
  3. Zacharias Boélius - Yrjö Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Zachris Boelius. Verkkojulkaisu 2005. Luettu 7.7.2019.
  4. Pehr Boelius - Yrjö Kotivuori,Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852. Verkkojulkaisu 2005 Luettu. 7.7.2019.
  5. Zachris Boelius - Yrjö Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: . Verkkojulkaisu 2005, Luettu 7.7.2019.
  6. Vilhelm Boelius - Yrjö Kotivuori,Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Verkkojulkaisu 2005. Luettu 7.7.2019.
  7. Boelius, Petrus Zachariae (noin 1666–1723) - Väänänen, Kyösti. Turun hiippakunnan paimenmuisto 1554–1721. Verkkojulkaisu 2011. Luettu 10.7.2019.

Sivun alkuun


Copyright © Jari ja Juha Sinivaara 2001-19