Muokattu 5.3.2018

Moilanen


Moilanen esiintyy Kainuussa ensimmäisen kerran vuoden 1605 maakirjassa. Lylyjärven kylästä – nykyisen Puolangan alueella – esiintyy seitsemän talonpoikaa, joiden joukossa Antti Moilanen. Hänen kerrotaan asuneen talossaan viisi vuotta 1599 lähtien. ¼-mantaalin tilalla oli yhden panninmaan verran peltoa (n. 0,116 ha). Antin talossa oli täysikasvuisia asukkaita maakirjan mukaan kaksi ja talossa oli kaksi lehmää. Antti Moilanen maksoi veroina yhden äyrin rahaa, kolme kiloa voita, reilut viisi kilo haukia ja 10 oravannahkaa. Antti tuli rappasotien jälkeeen tuhottuun ja hävitettyyn Kainuuseen.. Hän asettui asumaan Puolankajärven länsirannalle vastapäätä nykyistä kirkonkylää. Asuinpaikka tunnettiin myöhemmin Moilallana ja tila sai isojaossa nimen Puolanka.
Perimätieto on antanut kantaisälle lempinimen Reissu-Antti, koska tämä ei kuulemma vakiintunut heti asumaan Puolangalle, vaan käväisi ensin katsastamassa pohjoisempia maisemia. Moilalasta Antti otti tarinan  itselleen emännän ja heistä sai alkunsa laaja Moilasen suku.


TAULU 1


Antti Moilanen, s. n. 1550- tai 1560-luvulla. Talollinen. Asui vuodesta 1599 lähtien Puolankajärven rannalla vastapääta nykyistä Puolangan kuntakeskusta. Myöhemmin Moilala- ja Puolanka-nimilä tunnetun tilin isäntä. Kainuun varhaisin tunnettu Moilanen ja sukuhaaran kantaisä. Esiintyy sukutarinoissa Reissu-Antin nimellä. Tuli Puolangalle mahdollisesti Savosta tai Pohjois-Pohjanmaalta. Mainitaan asiakirjoissa vuosina 1605-1626.

Lapsia:
  1. Lauri, s. noin v.1597, k. ennen maaliskuuta 1679, taulu 2.
  2. Jaakko. s. noin 1602 Puolanka. (Taulu 601).
  3. Simo, s. noin 1611 Puolanka, k. noin 1686 Puolangalla. (Taulu 615)

TAULU 2

Simo Moilanen, s. noin 1611 Puolangalla. k. noin 1686 Puolangalla. Talollinen. Asui Puolangalla Puolangan kylässä talossa, joka jatkossa tunnettiin nro 2 Moilalana
ja Puolanka-talona. Isäntänä talossa 1650-luvulta lähtien. Kirjoitettiin sotilaaksi maaliskuussa 1627. Pestasi 1630-luvulla itselleen varamiehen. Perukirjoitus hänen jäämistöstään tehtiin syyskuussa 1686. Puolison nimi ei ole tiedossa. 


Lapsia:
  1. Lauri, s. noin 1630-luvulla Puolangalla. k. 1709-1710 Puolangalla. Asui Puolangan Puolangan kylässä. Isäntä 1/2-manttaalin talossa (myöhempi nro 2 Moilala ja
    Puolanka-talo) 1670-80-luvuilla. Jakoi talon v. 1685 veljensä Simon kanssa. Karhu raateli talon karjaa v. 1690. Mainitaan henkikirjassa viimeisen kerran v. 1692. Oli elossa vielä helmikuussa 1709. Paltamon kirkontileissä merkintä: "Helmikuun 2 . päivä 1710 vanhan Lauri Moilasen hautapaikasta maksettu kuusi markkaa". - Puoliso Anna.
  2. Simo. s. n. 1634 Puolangalla. Talollinen. Oli elossa vielä v. 1698. Syntyi Puolangankylän Puolanka-talossa. Tila jaettiin noin vuonna 1685 Simon ja veljensä Laurin kesken. Lauri jäi asumaan Puolanka-taloon (nro 2 Moilala) ja Simo asettui Leipivaaralle nro 3 Moilalaan, myöhemmin Vanhatalona tunnetulle talonpaikalle. Alkuaan 1/2-manttaalin tila jakaantui kahdeksi 1/4-manttaalin tilaksi. Vuoden 1698 henkikirjassa Simo mainitaan "vanhaksi", eikä hän maksa henkirahaa. - Puoliso Valpuri.
  3. Antti, s. todennäköisesti 1630-luvun alussa,  taulu 3.

TAULU 3

Antti Moilanen, s. todennäkoisesti 1630-luvun alussa, k. "perttulin aikaan"  v. 1697 Puolanka.
Talollinen. Kotoisin Puolankajärven rannalta Puolanka-talosta. Siirtyi vonna 1684 uudistilalliseksi Leipivaaralle, l/8-manttaalin kruununtilalle (myöhempi no. 7 Moilala, isojaon jälkeen Puolanka nro 19 Hovi). Kymmenysveroluetteioiden mukaan-talon viljasato oli vuonna 1698 toiseksi suurin Kainuussa. Esiintyy henkikirjoissa vuosina 1686...1692. - Puoliso Marketa Heikintytär Keinänen, k. keväällä 1723 Puolangalla.

Lapsia:
  1. Simo, k. ennen marraskuuta 1721 Puolangalla. Talollinen. Kotoisin Puolangan kylän Puolanka-talosta. Asui myöhemmin Leipivaaralla (myöhempi nro 7 Moilala, isojaon jälkeen nro 19 Hovi), ja 1700-luvun alkuvuosina Rievunkangas-nimisellä 1/8-manttaalin kruununtilalla Puolangankylässä. Muutti noin v. 1712-13 Törmänmäkeen Väyrylänkylän Väisälään (not 12/13). Talo oli v. 1722 1/4-manttaalin kruununtila ja se jaettiin Simon poikien kesken vonna 1727. - Puoliso 1 Kaisa. - Puoliso 2 Valpuri Torvinen, k. vuosien 1744 ja 1761 välillä.
  2. Pekka, s. noin 1666 Puolangalla. k. talvella 1751 Puolangalla, taulu 4.
  3. Lauri, s. noin 1696 Puolangalla, k. noin 1741 Puolangalla. Talollinen. Kotoisin Puolangan Leipivaaralta, Puolangankylä nro 10 Moilalasta. Muutti hiukan ennen kuolemaansa Puolanka nro 6 Karvolaan, 1/4-manttaalin perintöitilalle, jonka osti 350 kuparitaalarilla 5. joulukuuta 1740. - Puoliso Rriita Matintytär Heikkinen, s. noin 1696, k. 23.8.I766 Puolangalla. Karvola jäi leskelle ja lapsille ja taloon saatiin kolmas lainhuuto v.1745.
  4. Anna, mainittu Paltamon talvikäräjien pöytäkirjassa v. 1740.

TAULU 4

Pekka Moilanen, s. n. 1666 Puolangalla, k. vanhuuteen Matinmessun aikoihin talvella 1751 Puolangalla. Talollinen. Asui Puolangan Puolangankyläin Leipivaaralla (nro 7 Moilala). Henkikirjoissa vuosina 1695-1723. Venäläset polttivat Moilalan talon isonvihan aikana. Vuoden 1723 henkikirjassa merkitty sairaalloiseksi, jota lapset hoitavat. Sairastui pahoin vuonna 1746 ja oli muiden hoidettavana viimeiset neljä elinvuottaan. - Puoliso 1 Kaisa Keränen, k. n. 1710 Puolangalla. - Puoliso 2 Eeva Lippo, s. 1691, k. 15.3.1755 Puolangalla.

Lapsia:
  1. Priita, s. n. 1693 Puolangalla. k. 6.4.1776 Puolangalla.
  2. Antti, s. 1698 Puolangalla, k. 27.12.1764 Puolangalla. Talollinen. Nuoruusvuodet Puolangankyliin Leipivaaralla Moilalan (nro 7) talossa. Oli 1740-60-luvuilla Otermankylän nrot Nalkkilassa isäntänä. Puoliso Marketa Antintytär Holappa, s. 1698, k. polttotautiin 13.2.1767 Puolangalla.
  3. Matti, s. 1700 Puolangalla, k. 5.4.1777 Puolangalla, taulu 5.
  4. Anna, s. noin 1703 Puolangalla, k. naimattomana ja kylänvaivaisena pistokseen 9.5.1774 Puolangalla.
  5. Valpuri.
  6. Pekka, s. noin 1718 Puolangalla. Hukkui 27.10.1755 Puolangalla. Lautamies. Asui Puolangan Puolangankylän Leipivaaralla. Oli ilmeisesti naimaton. Toimi käräjillä lautamiehenä 1740- ja 50-luvuilla. Haudattiin yhdessä Pekka Heikinpoika Näyhän kanssa, joka oli myös hukkunut.
  7. Juho, s. 1722 Puolangalla, k. 29.1.1765 Puolangalla. Talollinen. Asui Puolangankylän nro 7 Moilalassa (myöhempi Hovin talo). Sakotettiin Paltamon kesäkäräjillä 1755, kun oli edellisenii päivänä juovuspäissään lyönyt Auhonkylän Simo Hiltusta korvalliselle ja niskaan niin, että tämä oli kaatunut kumoon. Oli vielii ottanut piipun Hiltusen suusta ja vetänyt tätä tukasta! Syynä lienee ollut se, että Hiltunen tuli herättelemään häntä kesken makoisten päiväunien. -  Puoliso vihitty Marianpäivän aikaan 1745 Puolangalla Kaisa Kinnunen, s. 1728.
  8. Kaisa.

TAULU 5


Matti Pekanpoika Moilanen
,. s. 1700 Puolangalla. k. polttotautlin 5.4.1777 Puolangalla.
Talollinen. Asui Puolangankylän nro7 Moilalassa (myöhempi Leipivaaran Hovi). Osti vuonna 1740 saman kylän nro 3 Moilalan talon (myöhempi Leipivaaran Vanhatalo) pikkuserkultaan Jaakko Moilaselta 150 kuparitaalarilla. - Puoliso Kaisa Ollintytär Keränen, s. 1699, k. polttotautiin 30.3.1780 Puolangalla. Paltamon rippikirjassa vuosilta l767-72 merkitty heikkonäköiseksi.

Lapsia:
  1. Kaisa, s. 14.7.1731 Puolangalla
  2. Marketta, s. 29.11.1732 Puolangalla, k. kasvaimeen 1761 Puolangalla. - Puoliso Heikki Heikinpoika Kotilainen, s. 1.4.1377 Ristijärvella.
  3. Pekka, s. 1733 Puolangalla, k.28.2.1812 Puolangalla, taulu 6.
  4. Olli, s. 9.2.1736 Puolangalla, k. pistokseen 1802 Puolangalla. Talollinen. Kotoisin Puolangankylän Leipivaaralta (nro 3 Moilaila) Asui 1780-90-!uvuilla Väyrylänkylän nro 24 Louhilassa isäntänä. - Puoliso 4.12.1759 Puolangalla Liisa Matintytär Heikkinen, s. 1735, k. halvaukseen 30.3.1802 Puolangalla.
  5. Katarina, s. 12.4.1.73 Puolangalla.
  6. Matti, s. 29.1.1740 Puolangalla, k. mätäkuumeeseen 27.1.1809 Puolangalla. Talollinen. Asui Puolangankylän nro 3 Moilalan talossa. Puoliso 4.I2.I764 Puolangalla Susanna Moilanen, s. 1744 Puolangalla Puolangankylässä, k. mätäkuumeeseen 14.5.1807 Puolangalla.
  7. Mikko,  s. 1744 Puolangalla, k. vesipöhöön 7.6.1813 Puolangalla. Talollinen. Kotoisin Puolangankylän Leipivaaralta (nro 3 Moilala). Muutti 1790-luvulla Paaistilan torppaan V äyrylänkylään. Asui 1800-luvun alkuvuosista lähtien Väyrylänkylän nro 24 Louhilassa. Hänellä ei ollut lapsia. - Puoliso 14.3.1789 Puolangalla Marketa Torvinen, s. 1762, k. (epävarma) 18.8.1838 Puolangalla. Marketalla avioton Kaisa, s. 18.6.1786.
  8. Lauri, s. 1748 Puolangalla, k. polttotautiin 27.2.1790 Puolangalla. Talollinen. Asui Puolangankylän nro.3 Moilalassa Leipivaaralla. Meni isännäksi Suolijärvi nro 6 Torvelaan 1780-luvulla. - Puoliso 15.2.1778 Puolangassa Riita Kinnunen, s.16.12.1756 Puolangan Suolijärvellä. Vanhemmat todennäköisesti Matti Kinnunen ja Marketa Kinnunen. Riita sai leskeksi jäätyään aviottoman pojan nimeltä Timoteus. s. 21.8.1782 Puolangalla, k. 20.12.1 793 Puolangalla.
  9. Simo, s. 1748 Puolangalla, k. katariin 24.11.1790 Puolangalla. Itsellinen, irtolaismies. Kotoisin Puolangankylän Leipivaaralta (no 3 Moilala). Asui loppuajat veljensä Laurin talossa Suolijärven Torvelassa nro 6 ja Kinnusenaution torpassa Puolangankylässä. - Puoliso 4.12.1787 Puolangalla Liisa Kotilainen, s. 25.4.1764 Puolangalla Väyrylänkylässä. Vanhemmat Heikki Kotilainen ja Valpuri Heikkinen. Liisa muutti leskeksi jäätyään Ristijärvelle uusiin naimisiin.
  10. Valpuri, s. 11.7.1751 Puolangalla, k. 7.4.1798 Puolanka. - Puoliso 29.3.1778 Puolangalla Martti Moilanen, s. 23.12.1753 Puolangalla, k. vanhuuteen 20.2.1835 Puolangalla. Talollinen. Syntyi Puolangankylän nro 10 Moilalan talossa (myöhempi Leipivaaran Marttila). Muutti 1790-luvulla Kotilankylän Pikkaralaan (silloinen Risijärvenkylän nro 34). Martin 2. puoliso 14.4.1799 Puolangalla Marketta Holappa, s. 10.7.1754, k. kuumeeseen 17. 6.1814 Puolangalla. Vanhemmat Antti Holappa ja Priita Tervonen.

TAULU 6


Pekka Matinpoika Moilanen, s. 1733 Puolangalla, k. vanhuuteen 28.2.1812 Puolangalla.
Talollinen. Asui Puolangankylä Leipivaaralla (nro 3 Moilala). - Puoliso 18.1.1750 Puolangalla Kaisa Laurintytär Moilanen, s. 1724, k. punatautiin 27.6.1780 Puolangalla.

Lapsia:
  1. Kaisa, s. 25.11.1750 Puolangalla.
  2. Matti, s. 11.11.1752 Puolangalla, k. tapaturmaisesti 24.1.1753 Puolangalla.
  3. Liisa, s. 24.I2.I753 Puolangalla, k. lapsen synnytykseen 7.9.1789 Puolangalla. - Puoliso 16.12.1775 Puolangalla Lauri Moilanen, s. 23.12.1753 Puolangalla, k. 23.4.1809 Puolangalla. Talollinen. Kotoisin Puolangankylän nro 10 Moilalasta (myöhempi Leipivaaran Marttila). Asui viimeiset vuotensa Lylykylän Kerälässä (Hyrynsalmni ro 14). Laurin 2 puoliso 14.4.1793 Hyrynsalmella Neeta Tolonen. s. 4.6.1764, k. lapsivuoteeseen 15.12.1802 Puolangalla. Oli leski avioituessaan Laurin kanssa.
  4. Lauri, s. 16.3.1756 Puolangalla, k. naimatomna punatautiin 1.6.1780 Puolangalla.
  5. Pekka, s. 2.10.1759 Puolangalla, k. halvaukseen 12.11.1822 Puolangalla. Asui Puolangankylän Leipivaaralla (nro 3_Moilala). - Puoliso l.4.1779 Puolangalla Kaisa Ollintytär Väisänen, s. noin 1760, k. polttotautiin 26.7.1780 Puolangalla. - 2. puoliso 11.4.1781 Puolangalla Priita Pekantytär Hyttinen, s. 3.2.1751, k. vanhuuteen 21.7.1831 Puolangalla.
  6. Riitta, s. 11.7.1763 Puolangalla, taulu 7.

TAULU 7

Riitta Pekantytär Moilanen, s.
11.7.1763 Puolangalla.  - Puoliso  Matti Heikkinen, s.

Lähteet:

  1. Kaskimailta kansaksi : Kainuun Moilaset 1600-1800-luvuilla. Sukuseura Moilaset 1994.

Copyright © Jari ja Juha Sinivaara 2001-2018