Muokattu 17.03.2020

Mommo


Perustuu suurelta osin Ilkka Väättin Perä-Pohjolan sukututkimuseuran kuukausikokouksen 20.4.2013 esitelmään.

Mommo-sanalla kutsutaan Satakunnassa ja Hämeessä perunaa tai käpyä. Sanan taustalla voi myös olla esikristillinen henkilönimi Mommo. Nimeä tavataan talonnimenä ainakin seuraavilla paikkakunnilla: Huittinen, Kokemäki, Ruovesi. Ilmeisesti talonnimi sai alkunsa luonnonnimestä.

Talo sijaitsee Saarenkylän itäpäässä niemessä, joka on pyöreäkulmainen. Talon toinen kutsumanimi on Saarenpää. Talon perustaja Olli Ollinpoika saattoi olla kotoisin Ylikylästä. Siellä mainitaan verokirjoissa samanniminen huonemies vuonna 1599. Luultavasti Olli liittyy Hotti-sukuun, joka hallitsi neljää tilaa 1580-luvulla Ylikylässä ja Patokoskella. Jacob Fellman on kerännyt perimätiedon, että Mommon suku on kotoisin Karjalasta.

TAULU 1

I. Olli Ollinpoika Mommo eli Mommoinen, perusti ¼ manttaalin uudistilansa vuonna 1606. Hänet mainitaan asiakirjoissa huonemiehenä, joka laitetaan verolle vasta vuonna 1612. Karjalaiset tekivät sissihyökkäyksen Rovaniemelle syyskuun alussa 1611, jonka yhteydessä Olli-isäntä vangittiin ja hänet kidutettiin julmalla tavalla kuoliaaksi Jyrhämän Mommonkalliolla (Mommonpaasi). Uudistalo veroautioitui, mutta leskivaimo Kaarina asui siellä perheineen.  - Puoliso Kaarina.

II. Lapset:

1. Heikki Ollinpoika Mommo, s. 1598, taulu 2.

TAULU 2

II. Heikki Ollinpoika Mommo, s.n. 1598, toimi pitkään Mommon tilan isäntänä. Heikki mainitaan veroautiossa talossa jo vuonna 1618 sotilasluettelossa. Hänen sukunimensä mainitaan muodossa Munija vuosina 1619–1620. Heikki toimi lautamiehenä vuonna 1626. Talossa oli seitsemän lehmää vuonna 1641. Heikki Mommo kirjattiin sotilaaksi ja hän joutui sotaväkeen. Vaimo mainitaan henkikirjoissa leskenä samana vuonna, mutta isäntä palasi ehjänä kotiin seuraavana vuonna. Isäntä mainitaan vanhana henkilönä vuonna 1654. Viiden vuoden kuluttua hän luopui isännyydestä. Seuraava isäntä Heikki Niilonpoika (k. 1682) oli Mommon talon vävy.

III. Lapset: 

1. Anna Heikintytär, s.n. 1638. Taulu 3.
2. Kaarina Heikintytär. - Puoliso Heikki Niilonpoika, k. 1682. Mommon tilan seuraava isäntäpari.1

TAULU 3

III. Anna Heikintytär (Mommo), s.n. 1638, haud. 22.6.1728.  - Puoliso Juho Juhonpoika Viiripää, s. mahd. noin 1640, k.n. 1721. Katso Viiri - Viiripää suku taulu 3.

Lähteet:

  1. Enbuske, Matti: Ankarat ajat 1630-luvulta Isoonvihaan. Teoksessa Kotatulilta savupirtin suojaan. Rovaniemen historia vuoteen 1721. Rovaniemi 1996.
  2. Väätti, Ilkka: Rovaniemi I taloja ja sukuja 1543-1720. Täydennetty ja korjattu versio.

Sivun alkuun


Copyright © Juha Sinivaara 2020

webmaster