Tallinnan keskiaikaiset kivikirkot

Keskiajalla Tallinnassa oli yhteensä 9 kirkkoa eli Tuomiokirkko, 5 seurakuntakirkkoa, 3 luostarikirkkoa ja ortodoksikirkko. Ensimmäinen kirkko rakennus oli Dominikaaniluoostarin kirkko Toompean mäellä. Munkkien jouduttua muuttamaan alakaupunkiin tämän kirkon paikalle rakennettiin nykyinen tuomiokirkko n. 1233 vaiheilla. Dominikaanit siirtyivät Vene-kadulle jonne rakennettiin luostari ja kirkko, joka tuhoitui tulipoalossa 1531. Pyhän Nikolauksen kirkko on 1230-luvulta tai vuodelta 1316, jolloin mainitaan ensimmäisen kerran. Pyhän Olavin kirkko mainitaan ensimmäisen kerran 1267 (rakennusvuotta ei tiedetä), tällöin paikalla oli nykyisen kirkon (valm. 1330) edeltäjä. Pyhän Mikaelin luostarikirkko on luultavasti 1200 ja 1300-lukujen vaihteesta. Pyhän Hengen kirkko on rakennettu 1316 edeltäjänsä, "raadinkappelin", paikalle. Ortodoksi kirkko siirrettiin 1400-luvun alussa Sulevinmäeltä Vene-kadulle. Pyhän Berbaran ja Pyhä.Gertrudin kirkot purettiin n. 1535.

"... paloi toukokuun 11. päivänä vuonna 1433 maan tasalle koko Tallinnan kaupunki, mukana paloivat tuomiokirkko ja kaikki muut kirkot ja luostarit urkuineen ja kelloineen." kertoi Balthasar Russow Liivinmaan kronikassaan.

Tallinnassa oli 1500-luvun lopulla kolme seurakuntaa: yläkaupungissa Toompealla saksalainen tuomiokirkkoseurakunta ja alakaupungissa Pyhän-Olavin ja Pyhän Nikolauksen seurakunnat. Uskonpuhdistuksen menokaudesi oli varsin pitkä ja Toompean tuomiokirkosta tuli evankelisluterilainen vasta 1560-luvulla. Alakaupungin seurakuntiin kuului myös esikaupungit ja Tallinnaa ympäröivät kylät. Pyhän Olavin seurakuntaan kuuluivat Kalamaja ja Tallinan lahden rannat ja kaupungista myös Pyhän Hengen kirkko, joka toimi vironkielisten pääkirkkona. Ei-saksalaisilla oli mahdollisuus kuulla vironkielisiä saarnoja myös Pyhän Olavin ja Pyhän Nikolauksen kirkoissa, sillä näiden kirkkojen apupappien tuli huolehtia vironkielisistä seurakuntalaisista, jotka olivat etupäässä palvelusväkeä, renkejä, piikoja ja paimenia. Pyhä Hengen kirkko oli tarkoitettu pienten ei-saksalaisten ammattikuntien jäsenille, ajureille, tynnyrintekijöille, muurareille, kivenhakkaajille ja kirvesmiehille, sekä eritysesti Tallinan ympäristön talonpojille.

Katso kirkkojen sijainti täältä

Neitsyt Marian eli Tuomiokirkko / Toomkirik Toomkooli 6

Tämän Tallinnan vanhimman sakraalirakennuksen rakentamisen aloittivat Toompealle 1229 tulleet dominikaanimunkit, vanhan n. vuonna 1219 rakennetun puukirkon tilalle ilmeisesti 1233, kirkko vihittiin 1240. Luostarikunnan tuhouduttua kirkon rakentamista jatkoivat Kalpaveljesten ritarikunta.

Kirkko oli alkuaan yksilaivainen suorakaiteen muotoisella kuorilla varustettu. Kirkko oli holvaamaton ja puukatteinen. 1240 Tanskan kuningas Waldemar määräsi Vapahtajalle ja Neitsyt Marialle pyhitetyn kirkon Tuomiokirkoksi. 1200-luvun lopulla purettiin kuoritilan pääty ja pidennettiin kuoria monikulmaiseksi. Länsiosaan lisättiin truimfikaari kuorin ja runkohuoneen väliin. Kuori sai kahdeksanruoteisen tiilisen kupoliholvin ja kuoripäädyn holvi ruoteet.

1300-luvun alkupuoliskolla runkohuoneesta rakennettiin kolmilaivainen hallikirkko, jonka laivat katettiin tiiliholveilla. Keskilaivan läntisen päätyseinän paksuutta lisättiin, jotta sen sisään saatiin mahtumaan kierreportaat. Sakaristoa laajennettiin.

Hallikirkko muutettiin basilikaksi vuoden 1433 tulipalon jälkeen 1430-60. Tällöin pystytettiin keskilaivan seinät, sekä sivuseiniin tehtiin uudet holvituet. Koko rakennus holvattiin ristiholvein, joita erottavat profiloidut vuokaaret. Pohjoislaivan keskiosan kylkeen rakennettiin Pyhän Yrjön kappeli. Luoteiskulmassa sijainnut kappeli on tuhoutunut. 1400-luvulla, eteläisen laivan kylkeen rakennettu kappeli toimii nykyisin eteishallina.

"14. heinäkuuta 1581 keskipäivällä paloi maan tasalle puolet tuomiokirkosta".

Tuomiokirkko ollut keskiajalla hautapaikkana. Sen lattiassa on useita hautakiviä(laattoja), joukossa myös kauppiaita ja käsityöläisiä. Seinillä aatelisvaakunoita (hautausvaakunaoita) ja lippuja. Kirkon seinustoille rakennettu muistomerkkejä kuuluisille vainajille. Pontus de la Gardien ja tämän puolison Juhana III tyttären Sophie Gyllenhjelmin hautasargofagi. Kaarle Henrikinpoika Hornin hautakivi (k. 1601) eteläisessä holvissa ja Otto van Uxekullin. Pohjoisella seinällä Ruotsin hovimarsallka Oloff Rynning (myös Viipurin käskynhaltijana) muistomerkki 1620. Etelälaivassa Ruotsin sotamarsalkka ja Liivinmaan kenraalikuvernööri Jakob Johan Hastterin pieni sarkofagi ja rintakuva.

6. kesäkuuta 1684 tulipalo tuhosi kirkon. Tuomiokirkko saatiin käyttöön jouluksi 1686. Korjaustyöt jatkuivat vuosisadan loppuun. Barokkityylinen länsitorni rakennettiin 1778-79. Kuvia

Pyhä Olavin kirkko / Oleviste kirik Lai-katu 50

Pyhän Olavin kirkko mainitaan ensikertaa 1267, tällöin paikalla oli nykyisen kirkon edeltäjä, rakennusvuotta ei tiedetä. Kirkko on nimetty norjalaisen kuninkaan ja pyhimyksen Olavi Haraldinpojan mukaan (995-1030). Legenda kirkon rakentajasta

Nykyinen kolmilaivainen, länsitornilla varustettu, hallikirkko on rakennettu 1330 (valm.). Kirkon runkohuoneen pohjakaava, joka luultavasti oli suhteellisen lyhyt ja leveä viittaa Westfalenin arkkitehtuuriin.

1420 aloitettiin kirkon uudistus ja laajennustyöt. Tällöin rakennettiin harvinaisen upea kuori. Työt valmistuivat 1425. Kolmilaivainen monikulmainen hallikirkkotyyppinen kuori vastaa Tallinnassa 1300-luvulla levinnyttä rakennussuuntausta. Vanhaa rakennusta täydentää ainoastaan sivulaivoista muodostuva kuorikäytävä. 11.5.1433 puhjenneessa tulipalossa kirkko vaurioitui. Kuori kunnostettiin ja se vihittiin käyttöön 1439, jolloin aloitettiin myös runkohuoneen uudistustyöt.

Vanha hallikirkko purettiin ja korvattiin basilikalla, jollaisia ei enää muualla Länsi-Euroopassa rakennettu. Tornin yläosa purettiin ja säilyneeseen osaan sovitettiin jäsennelty profiloitu portaali. Portaalin yläpuolelle tehtiin 14 m korkea ikkuna tuomaan valoa tornin alaosaan. Rakennuksen sivulaivoja jatkettiin länsiosassa yhdellä traveella. Näin länsiosan ulkoneva kellotorni liitettiin avarien kaarien avulla sekä keski- että sivulaivoihin. Runkohuoneen vanhat pilarit purettiin ja uusille ladottiin perusta ( näihin käytettiin jopa 1300-luvun hautalaattoja). Rakennettiin uudet nelikulmaiset pilarit ja pystytettiin keskilaivan seinät. Kirkko holvattiin uudelleen vuoteen 1449 mennessä. 1400-luvulta on peräisin myös kuorin pohjoissivulle rakennettu sakaristo.

1500-luvun alkupuoliskolla rakennettiin Pyhän Olavin kirkkoon lisärakennus Neitsyt Marian kappeli. Pieni sisämitoiltaan (13 x 9.5 x 12 m) kappeli on tehty kirkon kuorin eteläseinään hakatusta kivestä ja siinä on avattavat ikkunat, joiden väliin jäävät solakat kolmiomaiset porrastetut tukipilarit, jotka päättyvät koristeellisiin fialiin. Tukipilarin toiseen portaaseen on tehty syvennykset veistoksia varten (veistokset eivät ole säilyneet). Kappelin seinä päättyy fiaaleista koostuvaan friisiin, joka jää kattokarniisin alle. Rakennuksen kruunaa kahdeksankulmainen 159 metriä korkea (nyk. 124 m) torni, joka oli keskiaikana Euroopan korkein rakennus.

Kappelissa on Pyhän Olavin ja kappelin rakennuttajan Hans Pavelsin kenotafi vuodelta 1513. Kenotafi asetettiin paikoilleen 1516, kappelin rakennustyöt 1513 ja rakennus valmistui 1523.

Salama on iskenyt useita kertoja Pyhän Olavin kirkkoon viimeksi 1931. Kahdesti - vuosina 1625 ja 1820 - on kirkko palanut salaman iskusta syttyneessä tulipalossa maan tasalle. Nykyisen ilme on 1829-1840 tehdyistä entistämistöistä. (salama iskenyt torniin yhdeksän kertaa, kirkossa riehunut tulipalo kolme kertaa ). Kuvia

Pyhän Hengen kirkko / Pühavaimu kirik Pühavaimu 2

Pieni kaksilaivainen kirkko mainitaan raadin asiakirjoissa yhdessä Pyhän Nikolauksen kirkon kanssa 1316. Se toimi vuosisatoja raadin kappelina ja vaivaistalon kirkkona. Nykyisen kirkon vanhimpana osana voidaan pitää 1200-luvulla rakennettua suorapäätyistä kuoria (9.2 x 7.2), jota alkuaan on käytetty kappelina, kulki raadinkappelin nimellä, koska raati kokoontui sinne juhlapäivinä jumalanpalvelukseen. 1300 rakennettiin kaksilaivainen runkohuone, kuoriksi muuttuneesta kappelista tuli pohjoislaivan jatke, joka holvattiin samoihin aikoihin. Pohjoislaiva oli kaupungin seurakunnan päälaiva, kun taas etelälaiva oli tarkoitettu vaivaistalon asukkaille. Ennen uskonpuhdistusta laivat oli ilmeisesti erotettu väliristikolla. Pääportaalina on pohjoislaivan läntisimmässä traveessa kolmiasteiseksi profiloitu portaali. Kirkon etelälaivaan pääsi vaivaistalon pihalta hautausmaalta idästä toisessa traveessa olevan pyörökaarisen portaalin kautta. Etelälaivan länsitraveessa sijaitseva portaali on ilmeisesti uskonpuhdistuksen jälkeiseltä ajalta luultavasti 1597. Kirkko on säilynyt 1300-luvun lopusta asti alkuperäisessä muodossaan.

Kirkon siluettia hallitseva kahdeksankulmainen torni on rakennettu pääosiltaan 1300-luvun vaiheilla. Torni muistuttaa raatihuoneen tornia. Tornijalan alimmainen nelikulmainen osa on rakennettu kirkon sisään länsiseinään. Nykyinen myöhäisrenessanssinen kattokypärä on 1630-luvun alkupuoliskolta. Katto vaurioitui tulipalossa 1684, ja se entistettiin 1688. Tornin katon alkuperäinen kolmikupolinen muoto säilyi ennallaan. Kello on vuodelta 1433 ja oli Tallinan ensimmäinen julkinen ajannäyttäjä.

1600-luvulla rakennuksen päätykolmiot muotoiltiin portaittain suipponeviksi. Kirkon arvokkain esine on lyypekkiläisen Bernt Notken kaivertama pääalttari vuodelta 1483, keskiosassa kuvaa Pyhän Hengen vuodatus. Gotiikkaa edustaa triumfikrusifiksi. Pyhää Andreasta esittävän kuoripenkin pääty on vuodelta 1513. Kuvia

Pyhän Nikolauksen kirkko / Niguliste kirik
- Museo

Pyhän Nikolauksen kirkon paikalla on ilmeisesti ollut aiemmin puukirkko, joka korvattiin kivikirkolla 1200-luvun lopulla. Kirkko on pyhitetty pyhälle Nikolauskselle, joka oli merenkävijäin ja hansaliiton suojelija.

Kirkko oli luultavasti nelitraveinen kolmilaivainen - westfalenilainen sakraaliarkkitehtuurinen - hallikirkko, jossa oli leveä ja lyhyt pohjakaava. Keskilaiva oli kaksikertaa leveämpi kuin sivulaivat ja keskilaivan itäpäädyssä oli suorapäätyinen kuori, jonka pohjoissivulla sijaitsi pieni sakaristo. Kirkon kupoliholvia kannattelivat nelukulmaiset pilarit ja seinästä hieman ulkonevat pilasterimaiset seinäpilarit.

Kirkossa oli kolme porttaalia, joista on säilynyt vain eteläportaali. Torni rakennettiin 1300-luvun keskivaiheilla, sen alla oleva tila yhdistettiin mahtavan kaaren avulla keskilaivaan, jolloin alkuperäinen lännen pääportaali. Ja sijoittaa se entisen pohjoisportaaalin tilalle.

Alkuaan kirkko sijaitsi kaupungin muurien ulkopuolella, ja sillä oli muitakin tehtäviä kuin vain toimia kirkkona. Se palveli linnoituksena ja holvien yläpuolinen tila toimi kauppiaiden varastona, jonka seiniin oli tehty ampuma-aukot.

1300-luvun kahdesta kappelista mainitaan 1342 Pyhän Barbaran kappeli ja tornin pohjoisivulla sijaitsi Pyhän Matteuksen kappeli. Kappelit olivat kahden traveen pituisia, ja niidenkin yliset toimivat varastoina. Pyhän Barbaran kappelista vain portaali on säilynyt.

1400-luvun alkupuolella kirkkoa uudistettiin basilikan muotoon. Itäpäädyn kuori muutettiin koko rakennuksen levyiseksi monikulmaiseksi kuoreksi, jonka sivulaivat muodostivat kuorikäytävän. Kirkko holvattiin yksikertaisin ristiholvein, joita runkohuoneessa kannattelivat nelikulmaiset pilarit ja kuoritilan pilarit olivat kahdeksankulmaisia. Muureissa holvit rakennettiin holvien varaan. uudistyöt valmistuivat vuoteen 1423 mennesä. Tällöin päätettiin korottaa matalaa tornia, mutta työt keskeytettiin, kun Toompealla valtaa pitänyt Liiviläinen ritarikunta kielsi tornin korottamisen. Torni saatiin valmiiksi vasta vuonna 1514.

Kirkko kärsi pahoja vaurioita tulipalossa 1433 ja sai sen jälkeen goottilaisen muotonsa.

Pohjoislaivan kahden läntisen traveen kylkeen rakennettiin kaksitraveinen Pyhän Yrjön kappeli, joka toimi myös eteishallina. Kappelin ja sakariston väliin tehtiin kaksitraveinen kappeli. Näihin aikoihin myös Pyhän Barbaran kappelia uusittiin. Pyhän Matteuksen (myöh. Antoniuksen) kappelia jatkettiin vuosina 1486-1492 kahdella traveella ja korotettiin.

Uskonpuhdistuksen aikaan kansa tuhosi kirkkojen sisustuksia. Nikolauksen kirkon esimies täytti kirkonovien avaimenreiät tinalla, niin ettei ovia saatu auki.

- maalaus ”kuoleman tanssi”

Tornin korotuksesta johtuen koko rakennus alkoi vajota ja 1600 luvun lopulla suurin osa tornista ja Pyhän Barbaran kappeli purettiin ja tornin perustuksia vahvistettiin ja seinät ankkuroitiin. Tornin jalka rakennettiin uudelleen 1695 mennessä ja siihen tehtiin barokkityylinen kattokypärä.

Vuonna 1773 valmistui kirkon pohjoissivulle länsipäähän Peter August von Holsten-Beckin pieni varhaisklassinen hautakappeli erilleen kirkosta.

Vuonna 1846 purettiin sortumivaarassa oleva vanha kuoritila ja rakennettiin entiseen asuunsa perutan vahvistamisen jälkeen.

Vuosina 1897-1898 uusittiin tornikaton ylin, kapeampi osa.

9.3.1944 Pyhän Nikolauksen kirkko tuhoutui tulipalossa. Entistäminen aloitettiin vuonna 1956. Tällöin korvattiin runkohuoneen pilarit uusilla, vain kuorin pilarit säilytettiin. Runkohuoneen sortuneet holvit uusittiinja ikkunoiden kivikehykset kunnostettiin, sekä runkohuoneeseen ja Pyhän Antoniuksen kappelin kattot uusittiin.

Vuonna 1970 tornikypärä restauroitiin, mutta torni tuhoutui tulipalossa 1982, torni on rakennettu uudelleen.

Kirkon arvokkaimpiin aarteisiin kuuluu epäilemättä myös lyypekkilaisen taidemaalarin Bernt Notken käsialaa olevan Kuolematanssi-maalauksen säilynyt osa 1400-luvun lopulta. Taulussa on tuotu esiin kuolema. Taululla kuolemaa symbolisoiva luuranko saattaa viimeiselle matkalleen kuningasta, paavia, kardinaalia ja aateliston edustajaa, ja he kuolemalle kuuliaisina liikkuvat toistensa tahdissa. Taulusta on säilynyt vain 1/4 osaa. Taulu on ylimaalattu moneen kertaan, mutta nyt on poistettu kaikki ylimääräiset maalit ja taulu on alkuperäisessä asussaan. Kuvia

Ortodoksi kirkko 1400-luvun alkupuoliskolla Novgorodin kauppiaiden Sulevinmäellä sijainnut ortodoksi kirkko siirrettiin Vene kadulle paikkaan missä sijaitsee nykyinen Pyhä Nikolai ihmeidentekijän kirkko. Kirkko, joka on pyhitetty merenkulkijain suojelijalle Pyhälle Nikolaukselle, mainitaan jo 1422 Vene-kadulla. Vanha kirkko oli pitkä ja kapea rakennus, mutta sillä ei ollut omaa sisäänkäyntiä kadulta. Kirkkoon käytiin toisesta rakennuksesta.Vuonna 1437 Novgorodin hallitus haki lupaa oven rakentamiseen kadulle päin. Mutta Tallinnan magistrali kieltäytyi sanoen: ”Niin ei ollut ennen, eikä sallita myös tulevaisuudessa”. Todellisuudessa haluttiin välttyä siltä, että kirkko muuttuisi suljetusta rukoushuoneesta avoimeksi jumalanpalveluspaikaksi. Kirkossa ei ollut uuneja ja eikä niitä annettu rakentaa, siksi että Venäjän kauppiaat tulivat vain kesällä ja talvella se oli suljettu.

Vuosina 1822-1827 rakennus purettiin Aleksanteri I käskystä ja sen sijalle rakennettiin tähän päivään säilynyt Nikolai Ihmetekijän kirkko.

Pyhän Barbaran kirkko sijatsi Harjunportin takana, purettu n. 1535.

Pyhän Gertrudin kirkko sijatsi Suuren rannanportin takana, purettu n. 1535.

Pyhä Katariina luostari Dominikaaniluostari Vene-katu 16/18, museo.

Ensimmäiset dominikaanit tulivat Tallinnaan 1229, jolloin he perustivat luostarin Toompean suureen linnaan. Luostari tuhoutui vuoden 1233 levottomuuksissa.

Uusi luostari perustettiin Vene kadulle vuonna 1246. Luostari on säilynyt vain osittain. Kaikki tilat sijaitsivat sisäpihaa kiertävän klausuurin siipirakennuksissa. Perustamisajankohtana luostari jäi kaupunginmuurien ulkopuolelle. Vasta Margareetan muurien rakentaminen liitti luostarin osaksi kaupunkia. Luostarin päärakennuksessa oli 76.7 m pitkä kolmilaivainen hallikirkko, jonka keskilaiva oli kaksi kertaa sivulaivoja leveämpi, ja jonka itäosan kuorin alla oli nelilaivainen krypta. Kirkon kaakkoiskulmassa kohosi pieni kellotorni, jonka kierreportaita pääsi kryptasta kuorin ja holvien päälle.

Arvokkaimpia luostarin säilyneistä osista ovat etelä- ja keskilaivan länsiportaalit. Etelälaivan portaali on muodoltaan yksinkertaisempi ja tyypiltään vanhempi. Portaali on ajoitettu 1200-luvun loppuun. Keskilaivan portaali kuuluu Tallinnan merkittävimpiin sisäänkäynteihin.

Luostari tuhoutui tulipalossa 1531, jonka syypäiksi Russow nimeää luostarin munkit. Luostari toimi uskonpuhdistuksen jälkeen köyhälistön sairaalana. Myöhemmin osa klasuurista kunnostettiin, mutta suurin osa luostarista on ajan mittaan tuhoutunut. Säilyneitä ovat sisäpihan länsi- ja itäsivuilla sijaitsevat ristikäytävät (itäinen kaksikerroksisena) sekä osa eteläisestä ristikäytävästä. Itäsiivessä on säilynyt useita 1400- ja 1500-luvulla rakennettuja tiloja esim. kapitelisali ja esirukouskappeli. Viimeisenä luostariin rakennettiin 1520 uusi refektorio, ruokasali, klausuurin pohjoissiipeen. Tila toimi usean vuosisadan ajan kaupungin kouluna ja vuodesta 1799 katolisen Pyhän Pietarin-Paavalin seurakunnan kirkkona. Refektori purettiin 1841 ja paikalle rakennettiin pieni kolmilaivainen basilika 1845 ja uudelleen 1924.

Luostarin keskiaikaisesta sisustuksesta on säilynyt vain kaksi alttaria ns. Mustapäiden alttari, sijoitettiin kirkkoon 1595. Isosiipialttari on tuotu Hollannista. Pieni kaappialttari joutui uskonpuhdistuksessa raadin haltuun. (Molemmat nykyisin Viron taidemuseossa). On myös säilynyt joitain hautalaattoja, jotka ovat peräisin luostarikirkosta. Huomattavin on Kuningunde Schotelmundin hautakivi vuodelta 1381. Luostarin kirjastosta on säilynyt lähes 40 teosta. Kuvia
Dominiiklaste Kloostri

Pyhän Mikaelin luostari. Vuonna 1249 perustettiin kaupunginmuurin ulkopuolelle Pyhän Mikaelin luostari, joka sijaitsi nykyisellä Suur-Kloostri kadulla. Luostai liitettiin kaupunkiin 1310. Keskiajalla se omisti laajan maa-alueen Aida-, Lai-ja Nunne-katujen välissä. Myös tämä luostari sijaitsi alun perin kaupunginmuurien ulkopuolella ja liitettiin kaupunkiin vasta Rannanmuurin rakentamisella. Sisäpihalla varustetun klausuurin eteläsiiven muodostaa kirkko, joka on pieni (31.5 x 15 m) kaksilaivainen rakennus.

Luostarin korkeat kupolimaiset vyökaarettomat ristiholvit on rakennettu kolmen kaksitoistakulmaisen pilarin varaan. Tilaratkaisu että holvimalli ovat vanhoja luultavasti 1300-luvun alkupuoliskolta. Rakennuksen esikuvia löytyy Westfalenista, mutta siinä on myös vahvoja gotlantilaisia vaikutteita itä- ja pohjoissiiven kellaritiloissa. Kaksilaivaisten salien ja keskipilarin hallitsemien tilojen kivikoristelut viittaavat 1200-luvun Gotlantiin.

Luostari rakennus on usean sadan vuoden aikana ollut koulukäytössä. Luostari lakkautettiin vuonna 1629 ja vuonna 1631 perustettiin luostariin poikakymnaasi, luostari oli jo aiemmin toiminut pitkään tyttökouluna ja kasvatuslaitoksena. Suurin muutos on tehty 1800-luvulla. Klausuurin itä- ja pohjoissiipi korotettiin kolmikerroksiseksi ja länsisiiven pohjoisosa nelikerroksiseksi.

Länsisiiven keskiosassa sijaitsevan vanhan refektorion holvit purettiin vuonna 1827, jolloin koulun juhlasali sai nykyiset mittansa. Sisätiloja muutettiin myöhemmin. Länsisiiven eteläosa uusittiin vuonna 1841-43 (kaksilaivainen ristiholvattu ala-aula). Entisen luostarin tähän osaan rakennettiin kolmas kerros vasta vuosina 1909-10. Muutoksissa suurin osa aiemmista tiloista tuhoutui mm. ristikäytävät, joista on säilynyt vain itä- ja länsisiiven rakenteiden jäljet.

Vuonna 1716 luostarikirkko luovutettiin ortodoksisen seurakunnan käyttöön. Pyhän Aleksanteri Nevskin pääkirkon valmistumiseen asti kirkko toimi Kristuksen kirkastumisen pääkirkkona. Tämän jälkeen tavallisena seurakuntakirkkona. Kirkon tilamuoto on säilynyt mutta ulkoasu uudistettiin vuosina 1828-30. Kirkko sai kehnohkon klassistisen fasadin. Kirkkoon tehtiin kupoli, kellotornin barokkityylinen katto on vuodelta 1776.

Piritan Birgittalaisluostarin rauniot

Piritan luostari perustettiin 1407, aluksi rakennukset olivat puusta. Vuonna 1417 alkoi kivirakentaminen sakaristosta. Alullepanijoina olivat kolme kauppiasta , Heinrich Schwalberg, Heinrich Huxer ja Gerlach Kruse, jotka sijoittivat kaikkivaransa luostariin. Heistä kaikista tuli myös luostarveljiä. Schwalberg otoimi luostarin rakennusmestarina. Kirkko valmistui 1436 ja aluksi siitä piti tulla basilika, mutta rakentamisen jo käynnistyttyä siitä tehtiinkin kolmilaivainen hallikirkko, Birgitan ritarikunnan rakennussäännön mukaan. Mutta säännön vastaisesti pääalttari sijoitettiin itään. Kirkko oli jaettu kahteen osaan väliristikolla, itäosa kirkosta oli tarkoitettu nunnulle ja pappismunkeille, kun taas länsiosa oli maallikoille. Pohjoislaivan itäosassa toisessa kerroksessa oli nunnien kuori ja länsiosassa konsolien tukema abbedissanparvi, jonka alla olevasta ovesta "porta gracia" nunnaksi vihitty johdatettiin nunnienosastolle. Seuraavan kerran hän käytti ovea vasta kuoltuaan, kun hänet tuotiin siitä kirkkoon.

Kirkon itäseinän takana sijaitsi sakaristo. Kirkon tähtiholvattua itäosaa tukivat kahdeksankulmaiset pilarit. Maallikkojen puolella länsiosassa oli yksinkertaiset ristiholvit nelikulmaisten pilarien varassa.

Kirkko jakoi luostarin kahtia. Pohjoispuolella oli nunnien klausuuri ja eteläpuolella pappismunkkien klausuuri. Nunnien klausuurin keskellä oli nelikulmainen sisäpiha.

Piritan luostari tuhoutui Liivinmaan sodan aikana. Ensin vuonna 1575 venäläiset polttivat luostarin rakennuksia ja vuonna 1577 Russow kirjoittaa "1. helmikuuta tuhosivat venäläiset täysin Pyhän Birgitan järjestön kauniin luostarin Mariendalissa, rikkoivat alttari ja hakkasivat kookkaimmista kivistä suuren määrän kivikuulia. He repivät alas kauniin katon ja sen kattotuolit ja veivät ne mukanaan leiriinsä".

Copyright © Juha Sinivaara 2004-5