Muokattu 12.11.2008

Roomalaisesta basilikasta kristilliseksi basilikaksi ja hallikirkoksi

Kirkot ovat parhaiten säilyneitä rakennuksia keskiajalta. Kirkoissa säilytettiin pyhäinjäännöksiä ja usein ne suojelivat pyhää paikkaa (myös pakana aikaista uhripaikkaa.)

Kristilliset rakennukset syntyivät Milanon ediktin (vuonna 313) jälkeen kristinuskon saatua virallisen aseman. Aluksi kokoontumispaikkoina toimivat roomalaiset basilikat (vastaanotto ja oikeussalit).

Basilkikassa on korkea keskilaiva, ja matalammat sivulaivat. Laivoja erottivat pylväsrivit, jotka knnattivat keskilaivan taitekattoa (usein myös tasaista välikattoa), sekä ikkunallisia sivuseiniä, jotka kohosivat sivulaivojen katonreunojen ylitse, näin keskilaivaan saatiin valoa.

Pääoven vastakkaisessa päädyssä oli puolipyöreä apsis tai absidi kuori, jossa oli keisarin ja korkeiden virkamiesten istuimet. Triumfikkaari ja matala koroke bemand erotti apsiksen puoleisessa päässä toimivat virkamiehet laivoissa olevasta rahvaasta ja ne jotka eivät voineet tulla saliin asti jäivät eteiseen, narthexiin tai basilikan edustalle atriumiin.

Kristityt ottivat basilikan elementit sellaisenaan kirkolliseen käyttöön. Apsiksen , johan vain papisto pääsi, kattoon kuvattiin Kristus tuomariksi ja valtaistuimen paikalle keskelle beamea tuli jumalan valtaistuin tai myöhemmin myös kristuksen hauta, alttari. Keisarin juhlateltta peitti alttaria baldakiinina ja sen kehys triumfikaari vaihtui Jumalan voiton ylistykseksi. Seurakunta pääsi saliin eli laivoihin ja kastamattomat joutuivat kurkistelemaan mystistä toimitusta narthexista käsin.

Roomalaisen basilikan paikan määräsi paikallinen asemakaava, mutta kristillisen kirkon paikka oli usein pakanallinen uhripaikka tai keskeinen paikka ja suunta niin että pääovi oli lännessä ja apsis jossa alttari sijaitsi oli koti itää. Rituaali edellytti että pappi oli kääntyneenä alttariin päin selin seurakuntaan, kohti Jerusalemia uskon ja maailman keskipistettä. Muhamettilaiset ottivat tämän tavan käyttöönsä pari sataa vuotta myöhemmin, ensin hekin kääntyivät kohti Jerusalemia ja myöhemmin kohti Mekkaa.

Antiikin aikana oli kupolista muodostunut kosminen symboli. Idässä 300-luvulla rakennettiin pyhimyksen muistomerkin ylle martyriumeiksi puisia kupoleja ja 400-luvulla anatoliassa rakennettiin pohjakaavaltaan ristin muotoisten basilikojen ristikeskuksen yläpuolelle muurattu kupoli. Jo aiempien basilikojen tasa- tai taitekatto oli joskus korvattu tynnyriholvilla.

Keskeiskirkosta symmetrisesta monikulmaisesta rakennuksesta, jonka keskellä oli kuvitteellinen tai todellinen hauta tai joskus kastevesimalja sijaitsi ja jossa suuri kupoli kaiken kruununa, tuli suorakaiteen muotoisen pitkäkirkon rinnalle toiseksi kirkkojen perustyyliksi.

Lännessä pitkäkirkko jäi vallitsevaksi tyypiksi, kupoli rakennettiin ristikeskuksen ylle, ja sen saattoi peittää kartionmuotoiseen kattoon huipentuva kattorakennelma. Vähitellen siirryttiin roomalaisesta romaaniseen tyyliin, jonka yhteisenä piirteenä on pyörökaari. Romaaninen kirkko kehittyi eri puolilla Eurooppaa vähän erisuuntiin. Pohjois-Ranskassa runko-osan muodosti basilika lyhyine poikkilaivoineen. Melko kookas torni ristkeskuksen kohdalla ja länsipäädyssä vähäisimmät porrastornit.

Etelä-Ranskassa kirkon julkisivu basilikan yksinkertainen perumuoto, mahdolliset tornit eivät kehystäneet portaalia.

Itäisessä, ottolaisessa, tyylissä säilyi raskas basilikamainen kirkon hahmo, ja tornit kohosivat mahtavina ristikäytävien ja kuoriosan muodostamissa kulmissa sekä vähäisimpinä länsipäädyssä.

Anglo-normannilainen tyyli suosi länsitorneja. Tyyli näkyi myös kirkon sisälle. Kun antiikin basilikassa laivoja erotti pylväsrivi, ja osa keskilaivan seinien ja katon tynnyriholvin painosta tuli sivulaivojen osaksi, niin romaanisessa kirkossa oli sivulaivojen yläpuolelle lisättiin sivulaivan levyinen toinen kerros tribuuni.

Keskilaivan seinät jaksotettiin pylväiden ja niiden jatkona olevien pilastereiden jakamiin osiin.

Siihen, mihin seinä ja pilasteri päättyi , nousi holvikaari keskilaivan yli päättyäkseen toisella puolella pilasteriin ja sitten pylvääseen. Kussakin traveessa oli keskilaivan katossa ikään kuin oma tynnyriholvi ja sivulaivan traveessa ristiholvi.

Anglo-normannilainen tyyli muutti käytäntöä siten, että yhtä keskilaivan jaksoa vastasi kaksi sivulaivan jaksoa. Tällöin sivu- ja keskilaivaa erottavista pylväistä vain joka toinen kantoi keskilaivan holvausta joka toinen ainoastaan sivulaivan ristholvin aiheuttamaa keveätä kuormaa. Seuraavassa vaiheessa ristholvit varustettiin ruotein.

Luostarikirkot olivat munkkeja ja pyhiinvaeltajia varten eli niiden tuli säilyttää pyhäinjäännöksiä ja mahdollistaa niiden palvonta. Krypta oli pyhiä hautoja varten, ambulatorio, kiertokäytävä turisteja varten, jotka kiersivät kuorin ja pääalttrin, jonka alla arvokkaimmat pyhäinjäännökset olivat. Pyhimysten muistokappelit sijoittuivat 900-luvun puolivälistä lähtien säteittäin kuorin takaiseen osaan entiseen apikseen puolipyöreinä ulkonemina.

Sivulaivan päällä oleva tribuuni esti valon pääsyn keskilaivaan, tällöin seiniä korotettiin ja ikkunat sijoitettiin tribuunin yläpuolelle. Basilikaan tuli kaksikerroksinen sivulaiva, jossa tribuunin 90-asteinen katon holvikaari toimi tukikaarena yhä korkeammaksi kohoavan keskilaivan seinää vasten. Keskilaivan tynnyriholvin paine suuntautui sivulaivan kattoon ja ulkoseinään koko pituudeltaan.

Tallinna 11.7.2003-16.7.2003 ja 15.5.2004.
Bulgaria 14.7.2004-28.7.2004.
Visby 5.8.2004-6.8.2004.

Kirjallisuutta:

  1. Nesebar a town - museum. Bulgarian seaside 2002.
  2. Nessebur A Town with History. Janet Miteva - Boyko Kalev. Format 2001.
  3. Tallinnan rakennus- ja taidemuistomerkkejä, Sulev Mäeväli, Tallinna 1990.
  4. Liivinmaan kronikka 1584, Balthasar Russow, Jyväskylä 2004.
  5. Ihmisiä Itämeren aurinkosaarella, Levas Santeri, Porvoo 1966.
  6. Visby ja sen muistomerkit, lyhyt katsaus Gotlannin ja Visbyn historiaan - Gotlandskonst, 1976.

Linkkejä:

 


Copyright © Juha Sinivaara 2006