Etusivulle
 
Muokattu 06.03.2014

Alakemppilän isäntäluettelo 1819-1944

Tämä isäntä luettelo on koottu pääasiassa Hiitolan henkikirjoista, mutta 1900-luvun henkikirjoissa on edelliset omistajat jääneet kummittelemaan, joten näiltäosin on täydennyksiä tehty halkomistoimituksista ja lainhuudoista.

Tilat olivat vuoteen 1880 donataarien (lahjoitusmaaherrojen) omistuksessa, joten siihen saakka on käytetty omistajan sijasta viljelijää.

Vuosien 1819, 1820 ja1826 henkikirjojen mukaan Alakemppilä oli jakautunut 5 osaan seuraavasti:

1/3 osaa viljeli Taneli Pekanpoika Kemppinen (taulu 43) veljensä Pekan (taulu 44) kanssa.

1/3 osaa viljeli Juho Pekanpoika Kemppinen (taulu 40).

1/9 osaa viljeli Pekka Pekanpoika Kemppinen (taulu 29).

1/9 osaa viljeli Jaakko Matinpoika Kemppinen (taulu 28).

1/9 osaa viljeli Matti Kemppisen leski Maria Vehviläinen, joka oli jo jäänyt toisenkin kerran leskeksi. Niilo Kokon jälkeen. Vuonna 1826 isäntänä on Marian 3. puoliso Yrjö Riikonen.

Henkikirja 1830

1/3 osaa viljeli Taneli Pekanpoika Kemppinen (taulu 43) veljensä Pekan (taulu 44) kanssa.

1/3 osaa 1/4 viljeli Juho Pekanpoika Kemppinen (taulu 40)

1/4 viljeli Jaakko Pekanpoika Kemppinen (taulu 38).

1/9 osaa viljeli Pekka Pekanpoika Kemppinen (taulu 29).

1/9 osaa viljeli Johan Jaakonpoika Kemppinen (taulu 34 ).

1/9 osaa viljeli Yrjö Riikonen.

Henkikirjat 1841, 1846, 1850

1/3 osaa viljeli Taneli Pekanpoika Kemppinen (taulu 43) veljensä Pekan kanssa, 1846- Pekka (taulu 44) 1848- Tanelin leski Maria Eerikäinen.

1/3 osaa, josta 1/2 osaa viljeli Laamanninkäräjien lautamies Juho Pekanpoika Kemppinen (taulu 40)

1/2 osaa viljeli Juho Ruotsalainen.

1/9 osaa viljeli Pekka Pekanpoika Kemppinen (taulu 29), 1848- poika Pekka Pekanpoika Kemppinen

2/9 osaa viljeli Yrjö Riikonen.

1853 suoritetun Isojaon jälkeen tila oli edelleen 5 osassa, mutta nyt tasaisesti kaikkien kesken 1/5 osaa kullekin.

Henkikirjat 1854, 1855

1/5 osaa viljeli Taneli Pekanpoika Kemppisen leski Maria (taulu 43).

1/5 osaa viljeli Laamanninkäräjien lautamies Juho Pekanpoika Kemppinen (taulu 40).

1/5 osaa viljeli Juho Ruotsalainen.

1/5 osaa viljeli Pekka Pekanpoika Kemppinen (taulu 30).

1/5 osaa viljeli Juho Niilonpoika Kokko.

Henkikirjat 1864, 1869, 1870

2/5 osaa viljeli Taneli Pekanpoika Kemppisen leski Maria (taulu 43).

1/5 osaa viljeli Wilhelm Juhonpoika Kemppinen (taulu 41).

1/5 osaa viljeli Juho Ruotsalainen.

1/5 osaa viljeli Juho Niilonpoika Kokko.

Henkikirjat 1875, 1880, 1885, 1889, 1893, 1902, 1905

(Perintökirjat 1880)

1/5 osaa omisti Juho Tanelinpoika Kemppinen (taulu 53), 1885- leski Magdalena (1908 asti Juho Juhonpoika Kemppinen (taulu 54), jolloin myyty 1/2 Jaakko Viinaselle ja 1/2 Juho ja Jaakko Lipiälle).

1/5 osaa omisti Matti Tanelinpoika Kemppinen (taulu 55), 1902- leski Anna.

1/5 osaa omisti Juho Aataminpoika Lipiä ja Jaakko Vilhelminpoika Kemppinen, 1892- Juho Lipiä, 1902- Juho Lipiän leski Liisa os. Hinkka.

1/5 osaa viljeli Juho Ruotsalainen, 1880- leski Eva, 1885- perilliset, 1904- omisti tehtailija J. Pösö, -1906 Emil Petrelius, 1906- Juho ja Jaakko Viinanen, 1908- Jaakko Viinanen.

1/5 osaa omisti Juho Niilonpoika Kokko, 1885- leski Varpu, 1893- perillliset.

Henkikirjat 1910, 1914, 1915, 1918

Peltola 19 omisti Jaakko Juhonpoika Viinanen, tilalla asui myös Juho Juhonpoika Kemppinen vaimoineen (taulu 54).

Kumpula 110 omisti Juho ja Jaakko Lipiä, tilalla asui Juho Tanelinpoika Kemppisen (taulu 53) leski Magdalena ja poika Matti.

Palstatila Pahasilta 18 omisti 1909- Taneli Kemppinen ym.

Alakemppilä 12 omisti Juho Aataminpoika Lipiän leski Liisa os. Hinkka.

Kokkomäki 13 omisti Juho Niilonpoika Kokon perillliset, 1917- 1/4 omisti Juho ja Jaakko Lipiä.

Kivikkomäki 14 omisti Jaakko Juhonpoika Viinanen.

Palsta "Ruotsi" omisti Albin Berg.

Mäkelä 15 omisti Matti Tanelinpoika Kemppisen perilliset.

Henkikirjat 1923, 1925, 1930, 1933, 1937

Peltola 19 omisti Jaakko Juhonpoika Viinasen oikeuden omistajat eli Jaakko Matinpoika Kemppinen (taulu 55), tilalla asui Juho Juhonpoika Kemppinen (taulu 54).

Kumpula 110 omisti Juho ja Jaakko Lipiä asui Juho Tanelinpoika Kemppisen (taulu 53) leski Magdalena (1925 asti) ja poika Matti.

Palstatila Pahasilta 18 omisti 1909- Taneli Kemppinen ym.

Alakemppilä 12 omisti Juho Aataminpoika Lipiän leski Liisa, 1929- perilliset, 1932- 3/4 Juho Juhonpoika Lipiä ja 1/4 Jaakko Lipiän perikunta.

Kokkomäki 13 omisti1925- Juho ja Jaakko Lipiä.

Kivikkomäki 14 omisti Jaakko Matinpoika Kemppinen (taulu 55)

Palsta "Ruotsi" omisti Albin Berg.

Mäkelä 112 omisti Matti Tanelinpoika Kemppisen perilliset.

Sikomäki 1 11   Lh. 16/2 1932 omisti Heikki Lankinen.

Henkikirjat 1943, 1944

Peltola 19 omisti Jaakko Matinpoika Kemppinen (taulu 55).

Kumpula 116 omisti Juho Juhonpoika Lipiä.

Palstatila Pahasilta 18 omisti 1909- Taneli Kemppinen ym.

Hiekkala 113 omisti Pekka Suomalainen.

Alakemppilä 114 omisti Juho Juhonpoika Lipiä.

Kokkomäki 115 omisti Juho Juhonpoika Lipiä.

Kivikkomäki 14 omisti Jaakko Matinpoika Kemppinen (taulu 55)

Palsta "Ruotsi" omisti Albin Berg.

Mäkelä 112 omisti Matti Tanelinpoika Kemppisen perilliset.

Sikomäki 1 11   Lh. 16/2 1932 omisti Heikki Lankinen.

Sivun alkuun


Copyright © Juha Sinivaara 2001

webmaster